maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maaliskuu

Kevät oli jo niiiiin lähellä ja nyt viikonlopun jälkeen niiiiiin kaukana!!! Lunta tuli sitten melkein saman verran kuin parhaimmillaan oli koko talvena. Lumikola ja lumilapiot oli jo nostettu pois, mutta niin kävi, että ne piti vielä ottaa alas kuitenkin ja tehdä lumityöt!
No, joka tapauksessa viime viikolla, ennen tätä uuden talventuloa, ajatukset olivat jo terassilla keväisissä tunnelmissa.
Isäni on tehnyt aikoinaan silloiselle mökille pari pirttipöytää, joista toinen on aikoinaan kotiutunut mökin myynnin yhteydessä minulle. Ja kun pöydälle ei aina ole ollut arvoisensa paikkaa, se on ollut muutamissa varastoissamme pöytänä ja vähän niin kuin työtasona. No, viime vuodet se on ollut terassillamme, ja koska sen pinta oli mennyt huonosta huolenpidosta hirveän näköiseksi, siinä on pitänyt pitää pöytäliinaa ja joka ei yhtään sovi sitten taas lapsiperheeseen eikä ilmeisesti meille aikuisillekaan, koska totesin liinojen pysyvän aina päivän pari puhtaana. Joten siis nyt täytyy saada muutos




 
Joten hanskat, lämpöpuhallin ja kaavin kätösiin ja hommiin!!

Maali irtosi todella helposti ja ajattelin nyt ensitöikseen, että poistan maalin vain pöydän päältä, se on se akuutein, ja kun terassimme on muutenkin harmaa-valkoinen väriltään, sopii mainiosti, että pöydän väritys on samaa tyyliä (siis pääsen helpommalla).
Työskentelyn jälkeen maistuu aina ruoka erityisen hyvältä, ja varsinkin jos kattauskin on vieläpä vähän arkiruokailua kauniimpi.



Pienet jälkkärit on sitten sitä ihan luksusta!


5 kommenttia:

  1. Tulimpahan kommentoimaan...kun niitä kaipasit..:)
    Olisin kirjautunut lukijaksikin, mutta kun joku täällä nyt taas mättää, eikä anna kirjautua...no kirjaudun sitten, kun bloggeri taas pelittää..:)

    VastaaPoista
  2. Onpas upea kattaus ja herkulliset leivokset :)

    VastaaPoista
  3. Mitä herkkuja, olen tässä pari päivää jo miettinyt mitä sitä leipoisi, kun kamalasti herkkuhammasta kolottais :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli niin helppoja kuin vain olla. "Kupposet" valmiina kaupasta, vähän vadelmia ja kermaa....ja siinä se!

      Poista

Olisi mukava jos jättäisi viestiä käynnistäsi...