tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ihana Pääsiäinen



Leppoisa, mutta kuitenkin ohjelmallinen pääsiäinen takana. Olemme usein pääsiäisen Lapissa laskettelemassa, mutta nyt jäimme kotiin ja saimme aikaiseksi vaikka ja mitä, hyödyllistä ja hyödytöntä, ulkoilimme paljon sään helliessä lämmöllä!
Pitkänä perjantaina teimme halkovajan lähes alusta loppuun saakka valmiiksi. Meikäläinen sahasi laudat saamieni mittojen mukaan ja isäntä naulasi saamansa laudat. Loppujen lopuksi se valmistui  aika vauhdilla ja kaikki rakennusmateriaali löytyi omista nurkista! Maalin se saa pintaan sitten kun säät pysyttelevät lämpimänä.


Nyt tuo vaja on jo ladottu täyteen halkojakin!


Ystävien kanssa käväisimme Nuuksion kansallispuistossa ihailemassa luontoa ja maisemia.
Vain yksi asia sai mieleni ahdistumaan ja säpsähtämään inhosta..... katso alla olevaa kuvaa tarkkaan, siinä on jotain erikoista


 


Kyllä, siinä hanhen edessä uiskentelee käärme! Ja oli sen verran levoton käärme, että ei pysynyt maissa lähes lainkaan vaan oli kokoajan vedessä siinä edessämme. HYI!
Ruokaa laiteltiin innolla, grillaten ja kaikenlaisia herkkuja tulikin syötyä hartaudella. (Pöytä joutui kesken tuunauksen omalle paikalleen, hetkeksi)


 
 
 
Pieniä pääsiäisleivonnaisiakin saatiin aikaiseksi.




Ihana kukkateline löytyi myös Nuuksiosta!



1 kommentti:

  1. On todella saatu koko Suomessa nauttia ihanasta pääsiäisestä....auringosta ja lämmöstä..:)

    VastaaPoista

Olisi mukava jos jättäisi viestiä käynnistäsi...