perjantai 15. elokuuta 2014

Kreeta

 



Niin se loma sitten hurahti ja ollaan kotiuduttu aivan ihanalta Kreetan reissulta. Ei voi kuin ihmetellä miten nopsasti aika kului, vaikka suurimmaksi osaksi vain olla lököiltiin ihanasta auringosta nauttien.
Kreetan sää oli jälleen pettämätön
Hotellimme oli aivan upea. Alue oli viihtyisä, ohjelmaa riitti jokaiselle sitä haluavalle, sijainti hyvä, ei siis mitään huonoa sanottavaa.

Geranin kylä oli pieni, mutta näin meille oli mainittukin (tosin en kuitenkaan uskonut ihan niin pieneksi) ja tykkäsimme kyllä siitä näin jälkikäteen kun juteltiin. Platanias oli n. 2km:n kävelymatkan päässä, mistä löytyy kauppoja ja ravintoloita yllin kyllin niitä haluaville.

Kävimme tyttären kanssa muutamissa kuntojumpissa, joita järjestettiin meren rannan tuntumassa ja myös muutamiin allasjumppiin osallistuimme. Kyseiset jumpat olivat täysin ilmaisia, mikä mielestäni on hienoa.




Myös Hanian kaupungissa käväistiin, tytär oli jo selvittänyt etukäteen mitä nuorisomuoti kauppoja siellä on ja sinnehän oli siis mentävä tarkistamaan hinnat ja saatavilla oleva muoti.

Ihmisiä oli aivan hirveästi vanhassa kaupungissa, melkein rupesi jo ahdistamaan :), turisteja kyllä riitti todella.
Käväisimme syömässä vanhan kaupungin sivukujalla sijaitsevassa ihanassa italialaistyyppisessä ravintolassa, jossa olen käynyt muutamia vuosia aijemminkin. Kuvaa ei ikävä kyllä tullut otetuksi, kun ravintolassa oli niin paljon muita ihmisiä ja tunnelma tiivistä....

Äkkiä takaisin meidän omaan rauhalliseen paikkaan....


 
Seuraavalla kerralla lisää fiilistelyä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava jos jättäisi viestiä käynnistäsi...